Rehellisesti, olisin voinut sanoa tuon. Olen työskennellyt vanhainkodeissa, palvelukodeissa ja kotipalvelussa. Olen hyvä hoitaja. Olen niin hyvä, että ymmärrän, etten kykene enää tekemään laadukasta hoitotyötä vanhusten parissa.

Vietin lapsuuteni mummojen ja pappojen ympäröimänä. Itselläni oli neljä mummoa ja yksi pappa. Äitini työn takia vietin paljon aikaa muidenkin mummojen ja papparaisten kanssa retkillä ja harrastuksissa. Pidin vanhuksista, koska he pelasivat kanssani korttia ja antoivat minulle karkkia. Minulle on opetettu, että iäkkäämpiä ihmisiä tulee kunnioittaa. Heitä pitää kohdella nätisti ja arvostaen. Näin olen tehnytkin, aina.

Opiskellessani hoitajaksi aloin ihmettelemään, miksi palvelukodissa asuvat vanhukset ovat niin ennakkoluuloisia ja jopa ilkeitä. Olin kohtelias ja tein parhaani. Tarjouduin ulkoiluttamaan heitä, mutta ikinä kukaan ei halunnut lähteä ulos. Olin ystävällinen ja järjestelin tyynyt juuri niin kuin mummo halusi. Luin lehtiä ja kärräsin papan vessaan aina heti kun oli tarvis. Kesken ruokatunnin kävin nostamassa pudonneen nenäliinan ja pahoittelin kun olin viikannut peiton väärin. Vanhukset kohtelivat nuorta tyttöä ennakkoluuloisesti, alentavasti ja vähätellen. He haukkuivat ulkomaalaistaustaiset, homot ja nuorison. Ymmärrsin toki, että iäkkäät ihmiset ovat väsyneitä ja sairaita. Maailma oli ennen erilainen. Heitä täytyy ymmärtää. Minä ymmärsin ja hymyillen toteutin kaikki toiveet.

Valmistuin hoitajaksi ja työskentelin vanhusten parissa muutaman vuoden. Huomasin usein tilanteita, joissa vanhukset valittivat asioista, jotka olivatkin todellisuudessa jotain aivan muuta. Vanhukset ja omaiset eivät osanneet katsoa asioiden toista puolta. Palvelukodissa tai hoivakodissa oli aina pari vanhusta, jotka työllistivät hoitajia todella paljon. He soittivat kelloa kaiken aikaa. Yksi saattoi pyytää vessaan vartin välein. Nostit hänet apuvälineiden avulla sängystä pyörätuoliin ja pyörätuolista pöntölle. Pönttöön ei kuitenkaan yleensä tullut mitään. Tapahtumaan meni aikaa lähes puoli tuntia. Hän soitti kelloa kun nenäliina tippui lattialle, kun televisio piti saada päälle, kun peitto oli väärässä kohti, kun sukka tuntuu ikävältä, kun piti tarkistaa lääkkeet, kun jotain ei ollut tehty oikein ja kun tyynyliina oli viikattu väärin kaappiin. Nyt, kun kaksi vanhusta saa käyttöönsä yhden hoitajan, tämä jatkuva palveleminen voi onnistuakin. Vaarana tosin voi olla vanhuksen passivoituminen, kun mitään ei enää viitsitä tehdä itse.

Dementikot ovat oma lukunsa. He vaikuttavat ulkopuolisen silmissä terveiltä. Heille piti käydä etsimässä varastettua kampaa ja rasvapulloa vartin välein. Kuulin useasti heidän kertovan vieraille hoitajien olevan varkaita tai yläkerran miehen käyvän häiriköimässä heitä. Meille he valittivat kun omaiset eivät käy katsomassa, vaikka todellisuudessa heitä käytiin katsomassa lähes päivittäin. He saattoivat kertoa mitä tahansa juttuja ulkopuolisille ihmisille.

Aina olen saanut aloittaa työn todistelemalla olevani ammattitaitoinen hoitaja. Jos en osannut heti latoa vaatteita tuttuun järjestykseen tuolille tai tuoda oikeaa yöpukua sain todella kuulla siitä. "Pitihän tämä arvata, ei tuollainen tytön hupakko mitään osaa!" Silitin hymy naamalla mummon alushousuja hänen tarkkaillessa vieressä, viikkaanko ne oikein kaappiin. Olen kuullut todella alentavia kommentteja, kiroilua, huutamista ja huorittelua. Asiakkaani on myös lyönyt minua. Minä ymmärrän, että he ovat sairaita. Hymyilen ja kysyn, "kuinka voin auttaa?"

Kerran sattui tilanne, että eräs mummo oli huoneessaan kaatunut, lyönyt päänsä ja makasi verisenä lattialla. Dementikko oli sotkenut asuntonsa ulosteella. Yksi huhuili minua apuun, koska hänellä oli kuulemma käynyt varkaita. Olin yksin iltavuorossa palvelutalossa (jossa siis paperilta katsoen asuu hyväkuntoisia vanhuksia). Viisitoista muuta vanhusta odotti minua avustamaan iltatoimissa. Monelle piti antaa lääke tiettyyn aikaan ja toisille oli muuten vaan tärkeää, että hoitaja tulee juuri tiettynä aikana. Yritin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, jotta saan tärkeimmät asiat hoidettua ja kaatuneen mummon ambulanssiin. Tässä sekasorrossa soitti kelloa myös pappa, jolla on tapana soitella hoitajaa paikalle pienimmistäkin asioista. Hänellä on myös tapana huoritella hoitajia ja nyrkkikin heilahtaa helposti, jos asiat eivät mene halutulla tavalla. Hän pystyy käymään itse vessassa, mutta yrittää monesti väittää tarvitsevansa apua. Yöksi hän laittaa vaipan. Olin juuri menossa avaamaan ensihoitajille ovea kun pappa avasi huoneensa oven. Pappa kirosi ja karjui "huoraamassako sitä ollaan kun ei ehditä viemään pappaa edes vessaan!" Jos minulla olisi ollut heikko hetki, olisin voinut todeta: "Pissaa vaippaan, vanhus!" Käyttäydyin ammattimaisesti ja hoidin illan kunnialla loppuun. Vanhukset menettävät jälleen yhden koulutetun hoitajan, sillä en voi vannoa, ettenkö joskus käyttäytyisi epäammatillisesti. En enää pysty kunnioittamaan ja arvostamaan ihmistä vain iän takia.